Uratarinat

Meistä > Boreo työpaikkana > Uratarinat

Mikko

Regional Sales Manager, Yleiselektroniikka, Finland

”Olen ollut aina kaupallisesti suuntautunut ja kiinnostunut tekniikasta. Yleiselektroniikassa on mahdollistunut näiden asioiden parissa työskentely nyt jo yli 25 vuoden ajan. Autan työssäni teollisuuden alan asiakasyrityksiämme rakentamaan erilaisissa tuotekehityksen asiakasprojekteissa koneita ja laitteita. Tuon asiantuntemuksemme heidän käyttöönsä konsultoimalla, mitä komponentteja kannattaa käyttää, mistä ne voi hankkia ja miten ne saa hankittua kustannustehokkaasti.

Salaisuus viihtymiseeni on se, että olen kokenut Yleiselektroniikan vakaaksi työnantajaksi, johon olen itse vastavuoroisesti halunnut sitoutua – uskon pitkän työsuhteen hyödyttävän molempia osapuolia. En myöskään koe ruohon olevan vihreämpää aidan toisella puolella.

Yleiselektroniikan yrityskulttuuri on kehittynyt viime vuosina selkeästi dynaamisempaan suuntaan; tiedottaminen on aktiivista ja avointa, keskusteluyhteys johdon kanssa on hyvä ja henkilöstö otetaan hyvin huomioon.

Meillä pääsee kehittämään osaamistaan niin itse työskentelyn ja koulutusten kautta kuin myös osaavien kollegoiden opettamana. Osaamisen kehittämisen suhteen kaikki on itsestä kiinni – mahdollisuuksia kyllä löytyy. Asiakasprojektit ovat myös hyvin opettavaisia ja tyypillisesti pitkiä kestoltaan. Osa asiakkaistani on säilynyt asiakkaana koko työurani ajan. Työpäivät ovat sisällöltään vaihtelevia ja tarjoavat riittävästi haastetta. Paras fiilis tulee siitä, kun onnistuu täyttämään asiakkaan toiveet ja onnistuu työssään. Näitä onnistumisia on onneksi osunut mukavasti urani varrelle.

Kaiken kaikkiaan koen olevani oikeassa paikassa ja saan tehdä työtä, jossa viihdyn. Juuri näin on hyvä!”