Uratarinat

Meistä > Boreo työpaikkana > Uratarinat

Jesse

Head of M&A, Boreo Oyj, Finland

"Olen suorittanut kauppatieteiden kandidaatin tutkinnon Åbo Akademissa, pääaineenani laskentatoimi ja rahoitus. Toimin opintojen ohella sijoitus- ja investointipankkitehtävissä, kunnes muutin Lontooseen suorittamaan kauppatieteiden maisterintutkintoni London School of Economicsiin.

Opintojeni jälkeen muutin Tukholmaan, työskentelemään kansainvälisen investointipankin pohjoismaiseen yrityskauppatiimiin. Palasin Suomeen vuonna 2018 ja siirryin johtamaan perheyritystämme. Vuonna 2019 tartuin mahdollisuuteen lähteä rakentamaan pörssilistatun saksalaisen pääomasijoitusyhtiön pohjoismaisia toimintoja, jossa vastasin muun muassa Suomen-markkinasta ja operaatioista.

Aloitin työskentelyn Boreossa yrityskaupoista vastaavana johtajana tammikuussa 2021. Boreossa minua kiinnosti erityisesti mahdollisuus päästä rakentamaan kasvavaa konsernia pitkällä aikavälillä - yrityskauppojen sekä operatiivisten hankkeiden kautta. Olen kokenut erityisen positiiviseksi muun muassa Boreon matalan hierarkian toimintatavat sekä yrittäjähenkisyyden.”